perjantai 12. elokuuta 2011

Vampyyrit (osa 1)

Jee, enää alle 2 viikkoa aikaa, kun True Bloodin 4. kausi alkaa Canal+:lla. Tiedän, sen saisi jo imutettua netistä mutta haluan ehdottomasti nauttia joka jaksosta hyvällä kuvan laadulla, joten maltan odottaa 25.8 asti. Sen innoittamana ajattelin kijoittaa vampyyreistä.

Hassua katsoa miten tuo vampyyreistä kiinnostus on nykyään kasvanut niin paljon. Itse olen ollut kiinnostunut aiheesta jo ihan nuoresta asti. Muistan kun katselin alle kouluikäisenä äidin ja siskon kanssa vanhoja mustavalkoisia leffoja kesällä mökillä ollessamme ja yksi niistä taisi olla Bela Lugosin Dracula - Vanha vampyyri 1930 luvulta.

Seuraava kosketukseni aiheeseen taisi olla ala-asteella kun opin lukemaan ja löysin kirjastosta Pikku vampyyri -kirjat. Ne oli ihan huippuja. Myös Noidan käsikirjassa taisi olla joitain lukuja vampyyreistä, jota lueskelin sydän pamppaillen 10 vuotiaana.


Seuraavana vuorossa taisi olla Veren vangit leffa vuodelta 1994, jonka myötä kiinnostus heräsi uudelleen. Pidin todella paljon leffan tunnelmasta ja sen innoittamana luin Anne Ricen kirjoja joita löysin suomennettuna, kuten Lestat ja Kadotettujen kuningatar.

1990 luvulla katsoin myös Blade leffan ja se oli nannaa silmille. Kaksi huippu aihetta yhdistettynä, vampyyrit ja hienot taistelukohtaukset. Myös leffan lavasteet olivat hienot. Varsinkin Matrix leffan jälkeen minusta tuli erittäin vaativa katsoja noiden tastelukohtauksien osalta. Blade leffasta jäi kaikkein parhaiten mieleen leffan alussa oleva kohtaus jossa on rave bileet ja New Orderin Confusion biisi soi taustalla. Soundtrackilta se on suurin piirtein kulutettu puhki ja kun joskus klubilla soittavat biisin niin sitä on pakko päästä tanssimaan, se vie mennessään.

   
Kyseisestä aiheesta on niin paljon lisää materiaalia niin kirjahyllyssäni kuin elokuvahyllyssänikin, että palaan aiheeseen myöhemmin. =[ 

1 kommentti:

  1. Itse olen myös intoillut varmpyyreista ja muista yliluonnollisista asioista ihan pienestä pitäen! Muistan kans lukeneeni Pikku Vampyyriä ja huokailleeni, että ollapa itelläkin tuollainen kaveri. Jos en vallan väärin muista, niin muutama vuosi sitten näin jonkun b-luokan leffan kyseisestä kirjasarjasta.

    Ja voi sitä Veren Vangit-leffan jälkeistä huumaa.. teinisydän pamppaili kovasti Brad Pittiä ja vampyyrejä kohtaan. :D Tämähän tuli muuten telkkaristakin tässä ihan vähän aikaa sitten.. jännä miten siitä muista kaiken vaikka viimeisimmästä katsonta kerrasta on jo aika monta vuotta!

    Nyt kun tämä aihe (vampyyrit yms.)on tullut supersuosituksi puskee uutta katsottavaa ja luettavaa päivittäin. Enkä kyllä valita! Sekaan toki mahtuu noita b-luokan tuotoksia, mutta mitäs sitten, onhan nekin viihdyttäviä omalla tavallaan! Joten eiköhän nautita.. :D

    VastaaPoista